Viime aikoina olen tajunnut, kuinka hieno mauste mustapippuri oikeastaan onkaan, että mustapippuri voi olla ruoan oikea tähtimauste sen sijaan, että se vain tukisi muita makuja muiden mausteiden seassa. Toki esimerkiksi pihvin maustamisessa usein onkin näin, ei lihan pintaan muuta tarvitakaan. Mutta kuinka hienosti mustapippuri maustaa esimerkiksi vihreän salaatin! Tai uunijuurekset. Mielestäni munakkaankin voi maustaa rohkeasti reilusti mustapippurilla, vaikka yleensä suositaankin ripausta valkopippuria. Mahtavan makutrion muodostavat hyvä oliiviöljy, laadukas suola ja vastarouhittu mustapippuri. Uskoakseni tämä ei ole mitenkään uutta, mutta toisaalta tällaiset perusasiat voivat usein jäädä taustalle, ilman niiden ansaitsemaa hehkutusta. Sillä lailla.
Mustapippuri onkin yksi seuraavan herkullisen pastasalaatin sieluista. Yksinkertaisen pastasalaatin voi tehdä tummasta pastasta tai laadukkaasta tavallisesta kuviopastasta. Laadukkaasta, koska salaatti on sen verran simppeli, että pastan maku saa olla maistuva. Salaatissa yhdistyvät mozzarellan täyteläisyys, oliivien ja aurinkokuivattujen tomaattien suolaisuus, mustapippurin luonne ja kasvisten raikkaus.
Herkukas pastasalaatti
tummaa kuviopastaa
1 parsakaali
1 tai 2 paprikaa
n. 250g mozzarellaa
suolaa
pippuria oliiviöljyä
oliiveja
aurinkokuivattuja tomaatteja
Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan al denteksi. Paloittele parsakaali. Keitä parsakaalia kiehuvassa vedessä muutama minuutti, niin, että siihen jää purutuntuma. Suikaloi paprika. Revi mozzarella paloiksi. Sekoita valutettu ja jäähtynyt pasta, parsakaali, paprika ja mozzarella kulhossa. Lorauta joukkoon hyvää oliiviöljyä, mausta suolalla ja mustapippurilla. Lisää tarjoiluvaiheessa oliiveja ja/tai aurinkokuivattuja tomaatteja ja nauti.
0 kommenttia:
Lähetä kommentti