perjantai, 12. helmikuuta 2010

Punaista broileria ja bataattiranskiksia

Kovin usein tulee väsättyä marinadeja broilerille soveltaen ja säveltäen oman tuntuman mukaan. Takuuvarmin marinadi syntyy sitruunasta, oliiviöljystä, yrteistä ja hunajasta sekä tietysti suolasta ja pippurista. Joskus marinadiin rohkaistuu luomaan muunkinlaista makumaailmaa. Yleensä sellaiset marinadit toimivat kerran, mutta ei niitä kummemmin muistiin kirjaa, vaan seuraavalla kerralla marinadin keksii taas uudelleen. Perusrunko öljystä, sitruunasta ja sokerista takaa onnistuneen marinadin, mutta muilla makulisillä syntyy marinadiin vivahteita, jotka voivat viedä suupieliä ylöspäin tai alaspäin - tosin milloinkaan ei ole syntynyt pahaa marinadia. Tämä parin viikon takainen marinadi oli kuitenkin sen verran maistuva ja myös yksinkertainen, että teen mieluusti tätä joskus toistekin.

Broilerin kanssa samalle lautaselle päätyi joukko bataattiranskalaisia. "Oikeisiin" ranskiksiin verrattuna nämä oranssit suikerot olivat maukkaampia, terveellisempiä, luonteikkaampia ja pehmeämpiä. Rapeudesta ei ollut tietoakaan, mutta viimeiset minuutit tuhdilla lämmöllä uunissa loivat ranskalaisiin kuitenkin paahtuneen, hieman ruskettuneen pinnan ja samalla luonteikkaan maun.

Punaiset broilerinfileet

Marinadi:
puolikkaan sitruunan mehu ja vähän kuorta
puoli desiä oliiviöljyä
puolidesiä ketsuppia
1-2 tl suolaa
1 tl curry
1 tl paprika
1 rkl hunaja
mustapippuria ronskisti
chiliä

4 broilerin fileepihviä

Sekoita marinadin ainekset keskenään. Laita broilerin fileet marinoitumaan muutamaksi tunniksi. Nosta fileet huoneenlämpöön vähän ennen paistamista. Kypsennä uunissa 225 asteessa n. 20 minuuttia.


Bataattiranskalaiset

bataattia
oliiviöljyä
suolaa
mustapippuria

Kuori bataatti ja pilko se noin pikkurillin paksuisiksi tikuiksi. Pyörittele bataattitikut öljytilkassa vaikka kulhossa tai muovipussissa ja mausta suolalla ja pippurilla. Levitä uunipellille ja paista 225 asteessa kunnes ne ovat kypsiä. Viimeisille minuuteille lämmön voi nostaa kuumemmaksi ja paahtaa bataatteja vaikka grillivastuksen alla paahtuneen pinnan aikaansaamiseksi.

0 kommenttia: