maanantai, 5. huhtikuuta 2010
Leipää nopeasti
On joukko sellaisia yksinkertaisia, helpohkoja, klassisia reseptejä, joita voisi kutsua perusresepteiksi. Tällaisia saattaisivat olla esimerkiksi makaronilaatikko, pullat, kasvissosekeitto, pannukakku, uunipunajuuret tai mustikkapiirakka.Usein leipomis-tai ruoanlaittoinnostuksen (tai -tarpeen) huumassa sopivia reseptejä etsiessään sitä sitten sivuuttaa kauniisti nämä perusreseptit ja hamuaa tehtäväkseen jotakin uutta ja erilaista. Perusreseptit tuntuvat ajatuksen tasolla helposti tylsiltä ja liian iiseiltä. Jos kuitenkin ryhtyy valmistamaan jotakin tällaista tavalliselta tuntuvaa ruokaa tai leipomusta, saa mitä luultavimmin todeta ennakkoluulonsa vääräksi ja lausua ne klassiset sanat: "Ai että on hyvää, tätä pitäisikin tehdä useammin, tää on niin helppo valmistaakin." Viehätys kestää tovin, kunnes ohje alkaa taas ajatuksen tasolla vaikuttaa laimealta.
Yksi tällainen ohje on ehdottomasti helppojen sämpyläruutujen ohje, jota ensi kerran kokeilin varmasti yläasteen alettua. Ohje löytyi aikoinaan Elovena-pakkauksen kyljestä. Nykyään sitä ei siitä voi bongata, mutta Elovenan reseptisivuilta ohje onneksi löytyy. Leivoin tätä leipää ensin kotona, mutta törmäsin ohjeeseen jälleen koulussa köksän tunneilla. Vaikka ohje on nopea, köksäntuntien hektinen meno ei ehkä hellinyt leivänleivontaideaa ja joskus tuloksena taisi kiireessä olla enemmän rieskaa kuin sämpylää muistuttava lopputulos...
Ohje on siis sikäli erikoinen leipäohje, että taikina kohotetaan vain kerran. Jonkun mielestä tämä saattaa sotia leivän leivonnan perusperiaatteita vastaan, mutta koska leivästä tulee todella onnistunutta näinkin, leivon tätä hyvällä omallatunnolla. Aluksi minäkin tosin epäilin (ja epäilen yhä uudelleen tätä leipoessani), tuleeko leivästä jotenkin "pikaleipämäistä" kohotustaktiikan takia, mutta epäilykset jäivät ja jäävät turhiksi. Sämpyläruuduista tulee meheviä ja maistuvia ja leipä valmistuu nopeasti yhdellä pellillä. Ei ehkä ajalla ja vaivauksella vaalittu leipä, mutta erittäin sopiva kiireiseen tai laiskaan hetkeen.
Helpot sämpyläruudut (puolitoistakertaisena isolla uunipellillä syntyy sopivan muhkea leipä)
5 dl vettä
3 dl kaurahiutaleita
1 pss kuivahiivaa
1 rkl sokeria
1 tl suolaa
1/2 dl öljyä
6 dl vehnäjauhoja
Sekoita 42-asteiseen veteen keskenään sekoitetut kaurahiutaleet ja kuivahiiva. Lisää sokeri, suola ja öljy. Vaivaa joukkoon vehnäjauhot. Kumoa taikina leivinpaperoidulle uunipellille ja painele tasaiseksi levyksi. Anna kohota peitettynä 30-60 minuuttia. Paista 225 asteessa n.20 minuuttia.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
4 kommenttia:
leipomoissa muuten aina kohotetaan vain kerran.. mitään tavallista vaaleaa leipää ei tarvitse kohottaa kun muotoiltuna eikä varsinkaan pullaa..
Ohhoh. Kiitos valaisevasta kommentista! olen aina luullut, että leipä on leipää vasta kahden pitkän kohotuksen jälkeen. Täytyykin heti kokeilla, minkälaisen lopputuloksen saa aikaan yhdellä kohotuksella muunlaisella leivällä...
Mekin tehdään tätä tosi usein, tai siis lähinnä Lars tekee.. Ollaan testattu myös vehnäjauhoja karkeemmalla jauhotyypillä ja hyvin toimii :)
Kaisa
Aijaa :) Mä oon kanssa kokeillu pelkästä spelttijauhosta, siitäkin tuli aika onnistunutta.
Lähetä kommentti